torstai 14. lokakuuta 2021

Tallennettu kommentti rahapodi 258. jaksoon: Jari Sarasvuo ja totuuden ydin

Kiitos kaikille upeasta keskustelusta, kumpa isommallakin yleisöllä ja valtioneuvostonkin tasolla kyettäisiin tähän ihmisen perustoimintoon, joka on rajoittumassa alati enemmän yliluonnolliseksi kyvyksi.

Jarin loppupalauteesta(kin) löytyis aarre joka kykenis pelastamaan useita muita järjestöjä, kuten mm. THL:n ja suomen evankelisluterilaisen kirkon (..ja eduskunnan varsinkin, joista kaikista muuten löytyy aivan liian paljon samaa, yhdistävänä ominaisuutena varsinkin patologisuus). Siis ei ihan hevin loppuisi se hyödyn hyökytulva kun ihmiset ja järjestöt keskittyisivät tekemään YHDESSÄ parasta mitä pystyvät. Varsinkin noiden kahden instituution kohdalla kun toteutuu moinen, niin seuraukset ovat varmasti niin hyödyllisiä että luulisi jopa Sarasvuon kaltaisen kalkkiksenkin (<3) avautuvan mm. henkisyyteen ja terveystieteeseen (yhdistävänä tekijänä ihmisolento) liittyvästä syvyydestä ja merkityksestä.

Myös Sarasvuon tarkennus tuloeroihin liittyen avasi ainakin täällä erottelukyvyn tarvetta asioissa, helposti tulee unohdettua että kai nyt osataan järjellisesti ymmärtää että tuloerojen laskun tulisi tarkoittaa turhien välistävetojen ja (laillisestikin..pandoran-paperit..taas..) järjestäytyneen talousrikollisuuden poistoa ja aidon hyödyn ja rahallisen korvauksen välisen suhteen parantamista, mutta käytännössähän näin ei voi olettaa (krooniseksi päässeestä ja yleisesti levinneestä välinpitämättömyydestä, pinnallisuudesta ja typeryydestä johtuen). Olisi sulaa hulluutta käyttää sitä tekosyynä tuottavuuden ja toimeliaisuuden ja ahkeruuden rankaisuun, joten tuloeroista puhuttaessa tulisi olla aivan jäätävän tarkka, nykypäivänä varsinkin.


Olisi muuten upea nähdä kunnon talousohjelma jossa tarkasteltaisiin vähän terveemmällä (aika-)perspekviillä koko talouselämän ja järjestelmän toimintaa. Vähentyisi huomattavasti riski altistua "suuren" "nollauksen" kaltaisille idioottisille ehdotuksille ja ideoille. Vaikka kuinka hyvillä kierroksilla pyöritellään moottoreita ja muita kulkuneuvon (raha- ja talousjärjestelmien) osia (tai jopa tarkastellaan, päivitellään ja huolletaan niitä, johon olisi nykytilasta jo pitkä matka), niin jos ei osata pätkääkään katsoa että mihinkäs sitä oikeasti on suunta, mihin vaikkapa jo 100v sisään ollaan kulkemassa, niin tekopyhyys ja sokea uskovaisuus ja sietämätön riski ja hulluus on arvoltaan äärettömän suurta. Vaikka mikä titteli tai arvo-asema tai maine tai mammona tai osaaminen olisi huippuluokkaa, niin se kaikki vesittyy aivan täysin, jos aito suunta on hukassa. Pahimmin se yleensä peittyy niissä tapauksissa joissa ihminen muualla on onnistunut ja luulee että tuo osaaminen ja menestyminen tarkoittaa myös sitä että osaa hahmottaa suuntaansa, vaikka todellisuudessa tarvittaisiin sellaisia taitoja ja kykyjä joiden tarpeesta ei edes vielä tiedetä. Samankaltaisesti kun käy some-ongelmien kohdalla, ne ketkä luulevat ja olettavat olevansa immuuneja (niin älykkäitä ja itsensä hallitsevia) ovat jopa pahiten manipulaation kohteena, koska sortuvat tarkkailun (kehittymisen) puuttuessa ylpeyteen. Jämähdyttäen täten havaintokykynsä (perspektiivin avautumiselta, täydentymiseltä), varmistaen sokeutumisensa, kykenemättä enää havaitsemaan alati lisääntyviä rajoituksiaan (viivettä ajankohtaisista tarpeista ja tiedoista), jääden niiden orjaksi (ja orjuuttaen väistämättä myös muita, valta-asemassa ollessaan varsinkin).

Jos järjestelmälliseen ongelmaan ei tehdä järjestelmällistä ratkaisua niin ei ole mitään mahdollisuuksia ratkaista ongelmaa aidosti (pandoran papereita silmälläpitäen).


"Fool me once..." (c) George Bush Jr. - Yhdysvaltain 43. presidentti

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttia ja täydentävää näkökulmaa kivaan kolumnikirjoitukseen

"Unohtakaa arvojen siilipuolustus, unohtakaa loputon somekauhistelu ja nouskaa arkipäiväisen yläpuolelle" https://yle.fi/a/74-200...