*äkiläisille, ks. alimpana
Mikä on aidosti oleellista kunkin ongelman kohdalla?
Missä kunnossa on yleinen kyvykkyytemme mm. arvioida tärkeysjärjestystä?
Mitäs kaikkea toimiva ja terve järjestelmä edellyttää?
Kuinkas usein on kuultu näihin suuntiin julkisesti mainittavan edes jotain, varsinkin voimakkaimpiin aiheisiin - vakavimpina pidettyihin ongelmiin - liittyen?
Piilisikös tässä tuntomerkkejä aidosti vakavista ongelmistamme, ja jopa ilmiselviä syitä ongelmiemme vakavuuden lisääntymiseen. Turhaan altistumiseen mm. pinnallisille tulkinnoille, ja niiden pohjalta harhautuville toimenpiteille, johtaen mm. hyväksikäytön riskeihin ja täten myös - mm. poliittisesta paineesta johtuen - vääristyneille käsityksille niin toimintamme tuloksista kuin itse ongelmista ja niiden prioriteetista? Ja myös tarkoituksella vääristetyille käsityksille ja toimenpiteille.
Ja eikös vakavissa kriisitilanteissa altistuta tällöin vielä sietämättömämmille riskeille ja virheille toimenpiteissä? Ja myös tulosten tulkinnassa, mm. valtavasta poliittisesta paineesta johtuen?
Eikös virkamiehillä ole tuolloin - suhteessa tilanteen intensiteettiin - vielä entistäkin kärjistyneempi paine hyvään ilmiasuun, eli kannustimia vielä enemmän vastuun ulkoistukseen, entisestään lisääntynyt alttius pinnallisiin reaktioihin ja hämääntymiseen mm. korruptoituneen lobbauksen kautta, ja myös itse toteutettuihin hämäyksiin ja petoksiin jne.?
Aikaisemmissa kirjoituksissa on hahmottelua siitä - lähes tuntemattomasta - terveestä päästä käsin.
Voidaan myös lähestyä aihetta ensin vaikkapa tästä mahdollisesti tutummasta, patologisesta päästä ja sen suunnasta:
Mitkä tekijät ovat oleellisimpia vakavimpiin, laajimmin vaikuttavimpiin ongelmiimme?
Mitä kaikkea niiden synty ja säilyminen vaatii?
Mistä ne ovat riippuvaisia?
Mitkä ovat ne ennakko-oletukset, ja reunaehdot joiden pohjalta ne ovat ylipäätään mahdollisia?
Ts. mikä luo sen taustan, kehikon, kasvualustan, ja kasvu-olosuhteet jotka toimivat ennakko-ehtoina niille?
Mitähän arvioisit että kävisi vakavillekin ihmiskunnan ongelmille, jos niitä lähdettäisiin kohtaamaan kunnolla, alkaen huolellisella ja kokonaisvaltaisella tarkastelulla, läpi kaikkien modernien tabujemme ja sokeiden kohtiemme?
Lähdetäämpä liikkelle suhteellisen viattomasta, helposti kohdattavasta aihealueesta:
Kumpi on tärkeämpää, sijoittaa merkittävä osuus hiilijalanjälki-rahastoon vai keskittyä niillä voimavaroilla suoraan ympäristö-ongelmien tunnistamiseen ja ratkaisuun?
Havainnollistamisen vuoksi hieman kärjistyen:
Kumpi on tärkeämpää, keskittyä yleisen mutta lähes sokean mittarin kautta vaikuttamiseen, vai lähestyä itse sitä aiheen kokonaisuutta ilmiöineen?
Kumpi on tärkeämpää, sijoittaa valtavasti yleisesti hyväksyttyyn ja suosittuun ilmiasuun, vai ratkaisujen ja aidon hyödyn kannalta oleellisiin tekijöihin?
Joka alalta voi huomata tällaista tavalliseksi ja normaaliksi miellettyä markkinointisyöpää, vääristäen koko aihealuetta kaikin tavoin, mm. keskustelukulttuuria myöten, ja vaikeuttaen väkivalloinkin ongelmien ratkaisemista, sillä tällöin ei edes kyetä tuomaan itse aihetta kunnolla pöydälle.
Saati mitkä voimavarat menevät todellisesta tarkoituksesta ohitse, ja luullaan (tai teeskennellään tarkoitushakuisesti) että ollaan tehty niillä tehokkaasti hyötyä, vaikeuttaen toimintaa jatkossa, sillä ongelmia edelleen on ja niistä aiheutuu vahinkoa, mutta voimavaroja ja aikaa on kulutettu.
Puhumattakaan kun yleinen mielipide, keskustelukulttuuri, alan standardit, tutkimus, koulutus, jne. vääristyy valtavien sijoitusten vieriessä, saturoidessa koko kenttää. Ne kolkoimmat kuvaukset pimeästä keski-ajasta tarjoavat tukea hahmotukseen.
Eli mitä jos otettaisiin huomioon, vaikkapa jäteongelmissa, suurimmat tekijät jotka aiheuttavat ongelman, kuten valtava muoviteollisuus, ja sen jämähtäneisyys vanhoihin kaavoihinsa ja vanhoihin tuotteisiinsa.
Poislukien markkinointipropaganda, jonka kehitykseen kyllä on sijoitettu, siis viherpesuun, ja osalta edistetty ongelmien oleellisten asioiden jäämistä huomiolta piiloon, hämääntymistä, sekaannusta.
Kuinka paljon aito ongelma on siinä että merkittävää taloudellista momenttia kerryttäneet yhtiöt käyttävät valtavia resursseja kyseisiin pinnallisiin hämäyksiin, markkinointipropagandaan, median ja politiikan kautta vaikuttamiseen (oikealta nimeltä: korruptio), jotta voivat teeskennellä oikeutusta jatkaa muutoin jämähtänyttä toimintaansa?
Toisin sanoen jätetään oleellisia ja merkittäviä, jopa täysin ratkaisevia seikkoja, kokonaan tarkastelematta, ja yritetään ratkaista ongelmia, vailla edellytyksiä tai voimavaroja niiden tervehdyttämiseksi.
Yhteensopivuus pinnallisesti ja (sokean) reaktiivisesti toimivan politiikan ja median kanssa löytyy ja sairaat kaavat vahvistuvat, yhteisvoimin typeryyttä voimistaen.
Olisikos kenties aika jo muistaa että muunkinlaista yhteistyötä on mahdollista tehdä?
Ja että mitäs me oikeasti haluttiinkaan?
Kenties aitoa hyötyä?
Kehitystä? Sitä että toimintamme vastaa aidosti sitä tilannetta jossa elämme?
Kuinkahan paljon on kyse siitäkin että kollektiivisesti olemme tottuneet, sairastuttaneet psyykkeemme tuon tyylisestä markkinoinnista johtuviin patologioihin, kuten kyynisyyteen, krooniseen stressiin, vaivaantumiseen ja (lopulta täyteen) demoralisoitumiseen? Ja kuinkahan paljon (kansanterveyden) psyykeongelmamme ovat lähtöisin tämän tyylisistä?
Miten räikeitä ja vakavia patologioita kykenemme ylläpitämään ongelmanratkaisukyvyssämme ja tärkeysjärjestyksen arvioinnissa ja sen toteuttamisessa, säilyttäen sokeutemme niistä (näkökulman ahtaus)?
Kuinka paljon ongelmistamme on siinä että emme suostu kohtaamaan niitä, vaan lähdemme tutulla ja yleisellä tavalla äkkipikaisesti reagoimaan niihin, väistelemään ja hylkäämään niitä. "Olet *insert_politically_induced_parameter* kun tuollaista sanot, tai ainakin sen puolella.", "Ei kiinnosta.", "Keveämmät aiheet on kivoja, puhutaan sen sijaan niistä, katsotaan mielummin tämä hauska tiktok meemi." .. jne.?
Kuinkahan paljon on kyseessä tuollaisessa siitäkin että emme ota huomioon omaa stressitasoamme, niin kehossamme tai psyykkeessämmekään? Ja että olemme niin voimakkaasti kiinni niin ahtaissa (ja sairaissa) kaavoissa ja käsityksissä ja ajatustottumuksissa jne..
Sitten ne psyykkisesti hieman haastavammat alueet - sovelluskohteet - tuon kaltaiselle hahmottelulle ja pohdinnalle:
Kuinka paljon sokeaa uskovaisuutta, sokeaa luottamusta, sokeita olettamuksia, olemme sijoittaneet seuraaviin kohteisiin: raha- ja talousjärjestelmä, terveydenhuolto, poliittiset puolueet (puoluejärjestelmä), media (journalismi), tieteelliset julkaisut, maanpuollustus (strateginen infrastruktuuri, monopoliresurssit)?
Moniin instituutioihin ovat taitavat ihmiset kerryttäneet ansaittua luottamusta hyvällä työllä ja tuloksilla. Tämä vain vahvistaa sitä vahinkoa, ja törkeyttä rikoksissa, kun niitä käytetään vahingollisesti ja petollisesti.
Kuinka paljon ongelmavyyhdistä leviää rinnakkaisvaikutuksina yhteiskunnan muihin osiin, jos esim. talousjärjestelmä saa homehtua kyseenalaistamattomasti vanhoihin kaavoihinsa, karsein tuloksin?
Kuinka äärimmilleen pitää teknologisen, infrastruktuurisen jne. hyödyn ja kansakuntien taloudellisen terveydentilan mennä erilleen, että suostumme kyseenalaistamaan meille markkinoidut "taloudelliset reaaliteetit"? Varoufakis, Rickards, Weistein ja muut sisäpiiristäkin ovat antaneet jo pitkään vankkaa materiaalia, että alan vaikutusvaltaisimpienkin toimijoiden teoreettisimmissakin perusteissa, ja osaamisessa, on sietämättömiä - ellei karmivia - puutteita.
Mitäs jos terveys näytteleekin luultua oleellisempaa osaa ongelmissamme?
Eikös sen tila kuitenkin luo pohjan kaikelle toiminnallemme, ja mm. kroonisen stressin ja pelkoreaktioiden jatkuvan tuputtamisen kautta yleisestä käyttäytymisestä kasvualustan sairaalle politiikalle ja journalismille?
Mitä jos terveydenhuollon vanhoihin kaavoihin kangistunut, kemikaaliteollisuutta ylipainottava tapakulttuuri ja siihen kuuluvat ajatustottumukset ovat suurimpia pullonkaulojamme?
Vai onko mitään mieltä edes erotella tätä kangistunutta, taloudellista momenttia kasvavasti ja periytyvästi kerryttävää ja tuota reaalitalouden kannalta katastrofaalista vaikutusta kaikin keinoin suojelevaa koneistoa eri osa-alueisiin, kuten vaikkapa terveydenhuollon kohdalta, siihen suoraan kuuluvat instituutiot, (lääke)teollisuus-yhtiöt, valvovat elimet, tieteelliset julkaisut, media-yhtiöt, poliittiset instituutiot, ja jopa koulutus?
Kuinka suuri typeryys tarvitaan että kyetään nykyisen muotoiseen tilanteeseen?
Valtavaa osaamista on tarjolla eri paikoista, ja silti jämähdytään kaikista lupaavista paikoista suojelemaan kaavoihin kangistunutta, karseita tuloksia aiheuttavaa, useista törkeistä rikoksista toistuvasti kiinnijäävien huumeyhtiöiden etua.
Synergistiset hyödyt lähes (tai jopa täysin) riskittömistä luonnontuotteista ja hoitomuodoista (paasto, kylmä- ja/tai lämpö-altistusten eri muodot, syvärentoutus, tyhjiötankkien käyttö jne. jne.) jätetään minimitutkimukselle ja hyödyntämiselle. Miksi näin? Koska halutaan väkisin ylläpitää kemikaaleihin sopivia käytäntöjä ja standardeja ainoina? Eikö käyttökohteeseen sopiva mittauksen ja turvallisuuden arvioinnin toteutus olisi sallittu ajatus edes harkita?
Vai olisiko kuinka suuressa roolissa se että turvataan pohjaa lääkeyhtiöiden kangistuneelle toiminnalle, eli suojellaan kansanterveyden huonoa tilaa ja sen jatkumista tai jopa rappeutumista?
Kuinka pitkälle ja törkeästi taloudellisen momentin jyräämäksi (järjestelmällinen korruptio) pitää terveydenhuoltomme (tai journalismimme, tai energiantuotantomme, tai strategisen infrastruktuurimme, tai..) mennä, että suostumme harkitsemaan tarkastella sen ongelmia kunnolla, tarpeeksi laajasti ja kattavasti, tarpeeksi rohkeista näkökulmista?
Miksi sallitaan ilmiselvät ja törkeät vahingot, ja sitten rajoitetaan mahdollisuuksiamme ja välineitämme korjata ongelmia joista ne syntyvät, ja rampautetaan matkaamme kohti tervettä tilaa?
Ovatko homehtuneet ja todistetusti vahingolliset yritystoimintamallit muka niin arvokkaita?
Onko taloudellisen momentin säilyminen tuhoisia tuloksia saavien käsittä muka niin tärkeätä meille, että olemme niiden sietämättömän sietämisyrityksen lisäksi vielä valmiita jättämään aiheutuvien vakavienkin ongelmien korjaamisen kannalta oleelliset ja tehokkaasti toimivat välineet käyttämättä?
Kituen vielä moninkertaisesti.
Typeryyden multihuipentuma?
Onko näin kivaa ja kätevää syytellä sitten sota-pakolaisia, vakavasti (oleellisen traumaperäisesti, tai tarkoituksellisen instituutionaalisen markkinoinnin uhriksi joutuneita) huume- tai "lääke"-ongelmaisia ja mielenterveysongelmaisia (mm. työkyvyttömiä)?
Meillä on tunnetun historian parhaimmasta päästä olevat olosuhteet viheltää farssit poikki jo heti alussa.
"Lähdetäänkö tuhoamaan valtio X syystä Y, ilman perusteita?" "Annetaanko jo usein vakaviin petoksiin ja laajaan korruptioon ja salaliittoihin syyllistyneille yhtiöille taas satojen miljoonien tilaus-sopimus?"
Kyllä vai ei?
Mitä vastaat?
Tarkasteleppa mitä olet vastannut tähän mennessä.
Väittäisin vankasti että välinpitämättömyys henkilökohtaisesta terveydentilasta altistaa ja ennen pitkää väistämättä johtaa osallistumiseen yhteiskunnallisiin riskeihin ja sairauksiin. Ja myös vastaavasti, välinpitämättömyys yhteisestä terveydestämme altistaa ja ennen pitkää väistämättä johtaa myös henkilökohtaisiin riskeihin ja sairauksiin.
Kukin meistä voi todentaa tuon ilmiön pätevyyden, yllättävänkin hurjasti, sillä tämä normaalina pidetty kokoelma toimintatapoja ja ajatustottumuksia on jo niin räikeästi typerässä tilassa.
Jos ei auennut tarpeeksi, niin se malli mitä väärinkäytetään petollisesti ja vahingollisesti huumeyhtiöiden mainonnassa (Relative Risk Ratio vs Absolute Risk Ratio) voisi löytää hyödyllisiä käyttökohdetta näissä aiheissa:
Kollektiivisesti voi vaikuttaa että ehkä toiminnallamme on pieni vaikutus (0.000001%), mutta suhteessa siihen mikä on mahdollisuuksissamme valita, tuo vaikutus on 100%. Ja kun se kuuluu jokaiselle kansalaiselle, jokaiselle "pienelle" osalle yhteistä rakennettamme, niin tuo vaikutus on kollektiivisestikin sen 100% (1 000 000 x 0.000001). Puhumattakaan että kuinka paljon nykyisin on mahdollisuuksia hyödyllisille tiedon tartunnoille ja niiden välittämisen välineille.
Historian läksyt joko opitaan, tai ne uusitaan.
Ks. mm. Hermes Trismegistuksen kautta esitetyt huomautusyritykset, vinkit.
Millä valtuuksilla kansainvälisestä talouspolitiikasta päätetään, ja kuinka
merkittävässä roolissa se on ohjaamassa demokraattisestikin
järjestäytyneitä valtioita?
Mikä estää meitä kansakuntina ottamasta valtaa, joka meille kuuluu, haltuumme?
Se ettei se ole yleinen puheenaihe?!
Tai se että olemme valinneet (liian usein) edustajiksemme niin likinäköisiä ja pinnallisia poliitikkoja kuin ansaitsemme.
P.S.
Esim. pitkä ja vaivalloinen ympäristö- talous- tai terveys-kriisi sopii kuluttavaan ja pinnalliseen, jämähtäneeseen ja väkivalloin jyräävään politiikkaan, keskustelukulttuuriin ja journalismin irvikuvaan, jollaista nykypäivänä piisaa. Ja varsinkin niiden yhdistelmä, eivätkä ne pakosti edes kykene kasvamaan ilman toisiaan. Saati ongelmat ilman niitä.
Ennen pitkää kukin moisiin osallistuva niittää kyllä henkilökohtaisessakin elämässään niistä ansaitsemansa palkinnot. Haaste havaita pinnallisuuden ja petollisuuden haitat saattaa olla siinä että usein niistä tullaan tietoiseksi vasta kun on liian myöhäistä.
- - -
*tutuille (TLDR addikteille):
Laitan roskan roskikseen, koska haluan elää ympäristössä joka on suhteellisen puhdas.
En heitä roskaa maahan, koska en halua elää ympäristössä jossa
on ympäriinsä roskia.. me siis joltain osin ymmärretään ja osataan tämä vuorovaikutusten ymmärrys ja toteutus (jopa 100%:sti), mutta jostain tuntemattomasta syystä
ei sovelleta tätä muihin välttämättömiin ja ratkaisevan tärkeisiin kohteisiin. Kuten mm. että voidaan aivan yhtä hyvin vaikuttaa myös tähän tapakulttuuriin ja yhtiöiden tottumuksiin tuottaa turhaa (hajoamisaika 10 000v vs 3kk) roskaa.
Noiden tuntemattomien syiden löytäminen saattaa olla mittaamattoman arvokasta nykypäivänä.
Mahdollisesti esim. se ettei oo yleisesti hyväksyttyä hahmottaa ihmiskunnan toimintaa järjestelmänä, tai tarkastella oleellisia yhteiskunnallisia rakenteita, joita ei ole oikeastaan koskaan kunnolla tarkasteltu (ja miten sietämättömän riskialtis ja vastuuttoman typerä tällainen tilanne on, varsinkin nykypäivän välineillä ..Russel-Einstein manifeston pääpointtikin vielä ymmärtämättä?!?).
..ja edellee, mahdollisesti tärkein läpimurto nykypäivänä olisi löytää ne tekijät joilla yleisee välinpitämättömyytee vajonnut psyyke saadaa elvytettyä hahmottamaan vuorovaikutus-suhteita (yksilöllisessä ~= yhteiskunnallisessa) elämässä, enkä tiedä parempaa paikkaa ja olosuhteita siihe ku niil jotka edellee on "ei kiinnosta" tms. tilassa, vaiks alati ilmiselvemmäks käy et meil o tääl yhteisiä järjestelmiä ja vuorovaikutusta niide välillä aiva valtavasti.. mut tietty myös sitä reaktiivisuustulvaa pelon kautta, joka heitteillejätettynä, maton alle lakaistuna altistaa juuri noille yleisille patologioille vie vankemmi..
Negatiiviseen eugeniikkaan liittyvä harkittu väestön murhaaminen saattaa olla liiankin ajankohtainen aihe.
Rakenteellisen väkivallan kautta sellaiseksi määriteltävää toimintaa vois nähdä tapahtuvan kiihtyvästi ja normalisoitunut talousrikollisuus altistaa käytännössä kaikki kansat, eri intensiteeteillä, sellaiselle.
Kyse ei ole siitä että ollaan jossain "voittajien" puolella talousrikollisuudesta länsimaissa, kyse on siitä että hirttosilmukan voimakkain paine ei ehkä kohdistu.. VIELÄ.. meihin. Se on kaikilta pois väistämättä. Carunat ja Eleniat alkavat olemaan standardia joka maassa, strategisen infrastruktuurin ja monopoliresurssien kautta hyväksikäytöllä on vahva ote, ja tällöin esim. puolustusvoimien rahoitukselle ei juuri enää jää oikeutusta (kun katsoo mitä mm. GSK:kin sai tehdä maassamme 2009-2010, 100miljoonalla). Hahmotellaampa tilannetta kun hallinto ja lehdistö olisi vielä törkeämmin korruptoitunut ja noita riistäjäyhtiöillä olisi kymmen- tai satakertainen loisimisvaikutus koko kansantaloudesta ja kansanterveydestä, niin aletaan olemaan lähelle mitä moni siirtomaa on kohdannut, ja on jatkuvasti kohdannut, nykypäivään saakka. Auttaisiko vai nöyryyttäisikö enemmän se kun avustusjärjestöt koittaisivat lievittää täällä edes pahimpia nälänhätiä ja pakkaskuolemia?
Toimivat yhteiskunnat (mm. naistenkin koulutus riittävää, tyrmistyttää että joutuu mainitsemaan ja erittelemään nykypäivänäkin) ovat väestönkasvultaankin kestäviä, suhteessa ympäristöönsä. Se saattais olla hieman lupaavampi lähestymistapa kuin järjestelmällinen ja raaka hyväksikäyttö, vakavine pakolaisongelmineen jne. jne.
Havainnollistaen:
meillä on valinta että joko talousjärjestelmän rakenteellisista virheistä joutuvat maksamaan pääosin ne tahot jotka ovat olleet vastuussa ja vaikutusvallassa suhteessa niihin, ja nuo maksut toteutuisivat täten henkilökohtaisella tasolla niinkin hurjaan tilanteeseen että sen sijaan että kyseiset henkilöt voisivat (PER/HLÖ) purjehtia 10 000 luksusjahdilla, yks per satama per henkilö, timanteilla vuorattuine wc-pyttyineen, ja 10 000:lla luksuslinnalla, muutama per maa per henkilö. Valittujen toimenpiteiden (F. D. Rooseveltin New Dealien tyyliin ja/tai sakko) rajoittaen heidän mahdollisuutensa näiden perusteltujen ja aiheellisten korvauksien vuoksi muutamaan luksusjahtiin ja öky-kartanoon.
Ja toisella puolella kolikkoa olisi että sadat miljoonat ihmiset (lisää) murhataan köyhyydellä, likaisen juomaveden kautta, nälkäkuolemien kautta ja ennaltaehkäistävien sairauksien kautta. Vailla mitään selkeitä yhteyksiä niihin ongelmiin joista heitä näillä äärimmäisen julmilla ja kiduttavilla tavoilla täysin mielivaltaisesti rangaistaan (esim. keskitysleireillä "sentään" hoidettiin tuo epäinhimillinen toimenpide, harkittu murha, edes osittain näkyvästi ja suhteellisen pienessä ajassa).
Enkä suosittelisi valitsemaan tuota mm. Joseph Stalinin suosimaa vaihtoehtoa tai taktiikkaa (tapat yhden niin se on murha, mutta kun tapat miljoonan niin se on statistiikkaa).
Se ei ole tuottanut hyviä tuloksia.
Usein se oleellinen valinta voi olla niinkin häilyvästi esillä että se on siinä kun jos pitää kyseenalaistamattomasti kiinni vallitsevasta sokeasta oletuksesta tai käsityksestä, esim. uskoo sokeasti (tiedostamatta edes sitä, eli jatkaa tietämättömyydessä) kiistämättöminä esitettyihin termeihin kuten "taloudellinen reaaliteetti", jonka pohjalta sitten esitetään väistämättömänä tietyt liiankin tutut toimintamallit.
Eli saman kaltaisesti kuin esim. muovintuotannon esimerkissä, jos annamme muoviteollisuuden jatkaa jämähtäneessä tilassa, niin teemme ongelmamme mahdottomiksi ratkaista, ainoastaan kituva viivytystaistelu jää jäljelle, meille jää alati vähemmän voimavaroja tehdä toimenpiteitä. Tai keskitymme kokonaisuuden kannalta olennaisen osan hahmottamiseen ja kehittämiseen.
Luulisi olevan ihmiselle helppo ongelma, ja monelle, kaikille ketkä hahmottavat, se onkin.
Ympäristö-ajattelu on ollut suurille joukoille pitkänkin ajanjakson verran aivan käsittämätöntä.
Mutta nykyisin jopa suuret yhtiötkin ovat jo joutuneet useissa kohtaa alistumaan jo esim. 10% muutoksille valinnoissamme, tai ainakin kehittämään markkinointitaktiikkaansa viherpesua varten.
Koko paletti vain nyt vielä esiin ja näihin oleellisiin, oikeisiin töihin, mahdollisimman monen toimesta, jokainen meistä 0.000001%:stä luo yhdessä sen täyden 100%:n kokonaisuuden, jonka ei tarvitse alistua tietämättömyydellä ja välinpitämättömyydellä minkään sairaan 0.00000001%:n sekoittamaksi, hämättäväksi, petettäväksi, hyväksikäytettäväksi, orjuutettavaksi, raiskattavaksi tai murhattavaksi.
Yksilöllistäkin hyötyä saa kun huomioi missä kunnossa tarjottavat tuotteet ovat, olivat ne sitten fyysisiä, psyykkisiä tai henkisiä - poliittisia, journalistisia tai terveydellisiä.
Millä valtuuksilla kansainvälisestä talouspolitiikasta päätetään, ja kuinka merkittävässä roolissa se on ohjaamassa demokraattisestikin järjestäytyneitä valtioita?
Mikä estää meitä kansakuntina ottamasta valtaa, joka meille kuuluu, haltuumme?
Se ettei se ole yleinen puheenaihe?!
Tai se että olemme valinneet (liian usein) edustajiksemme niin likinäköisiä ja pinnallisia poliitikkoja kuin ansaitsemme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti